Tietoa meistä

Tietoa meistä

Masajo.fi

 

Perheyritys Masajo on toiminut virallisesti Suomessa vuodesta 2000, mutta epävirallisesti se sai alkunsa jo yli kaksikymmentä vuotta sitten, kun perheen äiti, Marja-Leena Kuosmanen, teki paitaan painatuksen perheestään. Perheen jäsenten nimet hän lyhensi kirjoittamalla vain kaksi ensimmäistä kirjainta. Näin kirjaimista, järjestyksessä vanhimmasta nuorimpaan muodostui nimi MASAJO.

 

Kuosmasen perhe asui Boliviassa vuodet 1993-1999. Tuolloin erityisesti perheen isä, Matti E. Kuosmanen, sai mahdollisuuden tutustustua syvällisemmin paikallisiin luonnontuotteisiin ja niiden ravintoarvoihin ja terveyttä edistävään vaikutukseen. Muutto antoi lisäksi mahdollisuuden auttaa ihmisiä parantamaan ruokailutottumuksiaan ja hyödyntämään maaperän ravinteikkaita antimia.

Kuosmasen perheen palattua kotimaahansa, yhteistyö Andien ja Suomen välillä vahvistui. Organisoitiin yritys, joka työllistää Andien asukkaita tuomalla suomalaisten ulottuville eräitä heidän maallensa tärkeitä luonnontuotteita, Ruususuola-kristallisuolaa ja Intiaanisokeri-täysruokosokeria.

Lisätietoa Masajosta klikkaa tästä.